perjantai 21. syyskuuta 2012

Uusi sarja alkaa!

Aloitan uuden esittely-sarjan Storen seteistä. Minulta löytyy lähes kaikki uusimmat setit. Vanhemmista seteistä minulla on vain yksittäisiä tavaroita, joten valitettavasti en voi niistä tehdä kovin kattavia esittelyitä. Ensimmäisen esittelyn tulen tekemään uusimmasta Mid-Century-sarjan setistä, joka ilmestyi eilen. Kommentoi tähän alas ja esitä toiveesi mistä setistä haluaisit esittelyn.

En ole juurikaan ehtinyt pelaamaan, mutta tässäpä olisi kuva setin testausta varten luomastani perheestä. Älä säikähdä taustalla omituisessa asennossa kykkivää perheenisää, joka on vain koiramaisesti ruokaansa syövä ihmissusi!



sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kuvapläjäys nro5.

Taas pukkaa kuvia! Olen ollut nyt melko kiireinen, joten en ole hirvittävästi ehtinyt pelaamaan ja on ollut myös pelin kaatuilumis ongelmaa, johon minun pitäisi jossain välissä paneutua. Olen kuitenkin jatkanut hieman pelaamista noidallani ja siitä nyt pari kuvaa.

Tämmöinen kiva maisemakuva:





















Ennustaja eukon vankkurit, joissa Noitani on käynyt kerran. En ole oikein vielä täysin perillä miten tämä toimii, mutta mitä enemmän simi haluaa tietää, sitä enemmän se vaatii simeleoneja.






















Uusista jalokivista onnistuin löytämään aurinkokiven, joka hohtaa keltaisena. Toinen jalokivi kuvassa on tietysti Jade :D.





















Simini syömässä taikapensaasta. Tästä voi saada erilaisia moodletteja riippuen vähän siitä mitä sattuu pensaasta saamaan. Taikapensaasta syöminen voi koitua myös kohtalokkaaksi, sillä sieltä voi saada myös myrkyllisen "karkin".





















En ole täysin varma, mutta vaikuttaa siltä kuin Noidan lentotaito kehittyisi hänen lentäessään areenalla. Tässä pieni kuvasarjan luudalla tehtävistä tempuista:

























Pahat simit voivat tehdä pahoja taikoja. Noitani taikoi erään kaupunkilaisen jääpatsaaksi. Patsas tosin suli jonkin ajan kuluttua.






















Simini leikkimässä taikasauvallaan:





















Laamalinja on vähän kuin metro, paitsi että se toimii maagisesti. Simi menee sisään ja teleporttaa valitsemaansa kohteeseen, jossa on määränpään laamalinjakoppi.























Vampyyreille tuli uusi hieno kasvomaski:






















Lopuksi vielä yksi kuva ihmissudesta. Pakko kyllä sanoa, että näille ilmeille ei voi kuin nauraa:


lauantai 8. syyskuuta 2012

Kuvapläjäys nro 4!

Jälleen pukkaa kuvapläjäystä! Jatkoin valmisperheisiin tutustumista pelaamalla vielä hieman Lackströmin perheellä. Sitten piipahdin Goottiloilla ja erään ihmissusi pariskunnan luona.

Jos sinulla on lemmikit niin jäätelöauto pörrää tuttuun tapaansa myös Moonlight Fallsissa:






















Supernaturalin mukana tuli runsaasti uusia reseptejä ruuanlaittoon. Tässä tehdään Chili Con Carnea:




















Sophie kasvoi teiniksi ja oppi yhden uuden keijutempun. Aikuiset keijut osaavat enemmän auroja. Auran taikominen näyttää aika hienolta:





















Lapsi- ja teinikeijut voivat asettaa joko normaaleja sukupolvet lisärin mukana tulleita ansoja tai erityisiä keijuansoja. Normaalitkin ansat saavat tällaisen hienon keijukimalluksen aikaan:


 Uusista ruokaresepteistä yksi ehkä parhaista on sieniomeletti, joka on lisätty aamiaisiin. Todella tervetullut lisä ainaisten lettujen ja vohveleiden lisäksi :





















Seuraavaksi vierailin lapsettoman ihmissusi pariskunnan luona. Ihmissudet ovat enemmänki koomisia kuin millään lailla pelottavia. Ihmissudet voivat nuuskia muita sopimattomasti, mutta yleensä tästä ei pidetä ja silloin ihmissusi poloinen saa sanomalehdestä niskaansa:























Vierailin myös Moonlight Fallssin Goottiloiden kartanossa. Sielläpä odottikin melko erikoinen versio Goottiloista:






















Joko luulit nähneesi kaiken? Tässäpä vielä kuva eräästä Goottilan aaveesta ratsastamassa yksisarvisella :P





















Ja vielä yksi extra-kuva. Tässä pieni otanta mielestäni ehkä lasten ja nuorten huoneisiin sopivista Supernaturalin mukana tulleista huonekaluista ja pikkutavarasta:





















Lisää kuvia tulossa.....


perjantai 7. syyskuuta 2012

Kuvapläjäys nro3.

Vietin eilen illalla ja tänään aamupäivästä hieman aikaa keijujen ja valmisperheiden parissa. Löysinkin Moonlight Fallsista tämän suloisen perheen, johon kuuluu äiti ja pieni keiju-taapero. Tarinan mukaan äiti on adoptoinut keiju-taaperonsa ja on itse siis normi-simi.

Tein äidille (Linda) pienen muodonmuutoksen, keiju-taapero (Sophie) sai pitää lookkinsa:





















Linda työskentelee ravintola-alalla, joten työpäivän ajaksi täytyi tilata lapsenhoitaja. Mukavana yllätyksenä tämä olikin myös keiju:





















Pian vietettiin myös Sophien synttäreitä:


 Pienenä pettymyksenä mainittakoon, että taaperoille ei tullut yhtään vaatteita eikä kampauksia :(. Se on oikeastaan aika isokin miinus tämän tyyppisessä hyvin teemanmukaisessa lisärissä. Lapsille sen sijaan tuli muutamia fantasiamasia asuja:

Sophie lentää koulubussille :D

Keijutemppuja:




Täydenkuun aikaan tuli Zombie hyökkäys kesken Lindan puutarhanhoidon. Zombie söikin melkein puolet Lindan kasveista eikä hernepyssy auttanut tähän lainkaan. Toivottavasti siihen on olemassa jokin järkevä ratkaisu. 



Lisää kuvia tulossa....


torstai 6. syyskuuta 2012

Kuvapläjäys nro2!

Tässäpä lisää kuvia! Pelailin hieman aamupäivästä noita similläni. Seuraavaksi siirryn tutkimaan valmisperheitä ja keijuja.

Haltiakoto:

Kasvokuva noidastani, josta tuli mielestäni ihan nätskä:

Lumousten harjoittelua:


Yökukkuja luonteenpiirre on hauska ja siitä saa myös kivan moodletin ja ajatuskuplan:


Pahat simit voivat taikoa myrkkyomenan:


Sisäpuutarhan kukkaruukut ovat nätin näköisiä:


Alkemiaa voi opiskella myös kirjoista, joita saa alkemiakaupasta:

Noidalla täytyy tietysti olla myös musta kissa:

Luudalla ajelua iltahämärässä Moonlight Fallsissa:

Zombie!


Keijutaaperot ovat hienon näköisiä!

Simini tekee tuttavuutta toisen (ehkä) noidan kanssa:

Hauska tilanne kuva kun alkemiakaupan sisään laahusti zombie samaan aikaan kun yksi noita tekee epäonnistuneen lumouksen, kärtsähtää, oma noitani tekee lumouksen ja kaupan kassa on zombien hyökkäyksen kohteena :D:

Zombie tyytyi vain "mörisemään":

Noitani puolustautuu taikomalla:

Oli ilmeisesti sen verran tumakka taika, että noidallani meni hauskasti silmät ristiin:

Hernepyssy toiminnassa:


Tähän loppuun vielä pari asu-kokonaisuutta. Mukana tuli todella paljon vaatteita ja ihania asusteita kuten kaulakoruja ja rannekoruja: