keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Yliopisto perheen paluu!!!

Heipsan! Oon ihan innoissani kun löysin ulkoiselta kovalevyltäni rakkaan Yliopistoperheeni tontin varmuuskopion. Kerkesin pelata perheellä jo paljonkin eteenpäin ja valitettavasti tämä tallennus on vanhempi joten jotain menetettiin, mutta ei anneta sen häiritä :)...

Tämä tallennus on siis tilanteesta, jossa Rachel on edennyt lääkärin urallaan ja Sophie sekä Cucumber kasvaneet nuoriksi aikuisiksi. Jatketaan siitä siis....




Moneskohan osa tämä mahtaa olla...ei mitään muistikuvia joten sovitaanko, että tämä on vaikkapa perheen paluu osa :D...

Siinä...ihana Sophie. Kokeilin ensin tuollaisia korvaavia silmiä ja en tykännyt. Nämä ovat kyllä piilareina hyvät, mutteivat oikein toimineet ainakaan tällä värillä korvaavina joten ei jatkoon!


Collazzojen söpö punainen talokin oli entisellä paikallaan Aurora Skiesissä :)...

Jos muistatte Auringonkukkamaatilan esittelyvideosta (tuskinpa nyt enää vuosien päästä muistatte :D...), mutta kuitenkin niin Sophie oli todella kova heppatyttö ja sai jo teininä syntymäpäivälahjaksi oman hevosen Bellan. Bella on myös saanut varsan, jolle annettiin nimeksi Paprika. 


Ihania heposia! 


Sophie osallistumassa Yliopiston (kirjoitetaanko se isolla...) pääsykokeisiin. Hän sai todella hyvät pisteet ja sai 1000 simeleonin Stipendin liikuntatieteisiin. 


Sehän tarkoitti sitä, että Sophiella koitti pian Yliopistoon lähdön aika ja asiasta pitäisi rohjeta kertoa äidille....


Ja tämä oli äidin reaktio uutiseen, että hänen Prinsessansa lähtee maailmalle. 


"Yhyy en kestä kun mun vauva lähtee ".....


" Mullekin tulee ikävä " parkuu Sophie vuorostaan. 


Sophien kampus lookki ;)...


"Kurkku" otti testin  myös, mutta tulimme siihen tulokseen jotta hänen paikkansa ei ole Yliopistossa...


Cucumberin ehkä muistatte, Rachel ihan itse hänet kasvatti pienestä kasvista :D...


Sophie siinä virnuilee onnellisena kun pääsee opiskelemaan...Huomatkaa uudet korvaavat silmät. Nämä toimii paljon paremmin :)!

On se niin nätti <3....


Ja sitten koitti se hetki kun piti hypätä autoon ja lähteä kohti Yliopistoa. Kurkku ja Äiti huiskuttivat hyvästiksi. " Tulethan edes jouluksi kotiin ", Äiti nyyhki. 

....että tämmöstä tälläkertaa. Ensi kerralla katsotaan mitä tapahtuu Yliopistolla ja tähän loppuun vielä pari extra kuvaa Lucky Palmsista kun kokeilin yhtä valaistushackia...






2 kommenttia:

  1. Nätti sim :) En oo lukenut sun blogia kauaa enkä muista tätä perhettä mutta mielenkiintoiselta vaikuttaa.

    Nuo kaksi maisemakuvaa lopussa on kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :)...Tästä kyseisestä perheestä löytyy postauksia tuolta Galleriasta Yliopisto otsikon alta jos haluat käydä lisää kattomassa perheen historiasta.

      Poista