maanantai 1. helmikuuta 2016

Yliopistoelämää: muodonmuutoksia ja muuta kivaa

Moi vaan kaikille :). Olen pelaillut pienissä pätkissä mm. yliopisto perheelläni ja nyt vihdoin sain aikaiseksi kuvakoosteen ja päätin ottaa tämän hetken pienen kirjoittaakseni teille perheen kuulumisista. Tässäkin osassa keskitytään enimmäkseen yliopistossa olemiseen.

























Sophie saapui siis edellisessä jaksossa Kampukselle ja hän muutti tyttöjen osakuntataloon asumaan. Luonnollisesti Sophie valitsi kellarikerroksen kivan pikku sopen omakseen, mutta joutui harmikseen jakamaan sen toisen naikkosen kanssa.





















Reissu Kampukselle oli vienyt kaikki voimat, joten Sophie päätti ottaa pienen lepotuokion sängyllä ennen kuin lähtisi tutustumaan muihin....siinä samalla hän katseli huoneensa sisustusta ja tuli siihen tulokseen, että se oli ihan liian tylsä.





















Niinpä hän päätti hieman sisutaa uusiksi. Olihan hänellä käytössään Collazojen perheen 60 000 simeleonia (jotka kylläkin ovat tarkoitettu uuden talon rakentamiseen, joten malttia rahojen tuhlailuun neitoseni...).





















Makuuhuoneen vieressä sijaitsee pieni kuntosali, joka on ollut urheilullisen Sophien ahkerassa käytössä.





















Sophie järjesti salilla "rääkkiä" myös muillekin.





















Sophien kämppiset ovat erittäin muotitietoisia xD.....





















En muista tämän naisen nimeä, mutta nyt on kyllä persoonallisuus huipussaan joten annetaan hänen pitää tyylinsä.





















Sophiekin arvostaa persoonallisuutta ja tekee tuttavuutta uusien kämppiksiensä kanssa oikein mielellään.





















Rentoa hengailua aamupalalla ennen luentoja.





















Sophie matkalla luennolle. Tästä tuli muuten mielestäni ihana kuva!





















Hän on hyvin ahkera oppilas :).





















Ja välillä sitten taas ei ole.





















Sophie sai (eli otti) käyttöönsä osakuntatalon hienon urheiluauton ja pöristeli sillä kouluun.





















Näistä kuvista ei välttämättä uskoisi, mutta Sophiella koulu sujui oikein mallikkaasti.



Nättejä  maisemia yliopistolla. 

Sophie söpössä yöasussaan. Hän on muuten ainoa joka talossa viitsii siivota keittiössä jälkensä..tai ylipäätään siivota koko talossa. Kaikki muut tuntuvat olevan osakuntatalossa ihan kauheita sottapyttyjä. 

Ajattelevainen Sophie näyttää kämppikselleen kuvaa hienosta hiustyylistä, joka voisi sopia tälle hyvin. 


Sophien kämppikset alkavat saada pikkuhiljaa muodomuutoksia...halusivat tai eivät. 


Jaahas...siinä seuraava jonka tyyliä hieman muutetaan. 


No nyt ei tainnut osua muodonmuutos ihan nappiin, mutta on kai se vähän tyylikkäämpi :D..


Sophie sai vihdoin ensimmäisten tenttien tulokset ja täysiä kymppejähän sieltä tuli. 


Illalla pidettiin lukukauden päättäjäisbileet ja paikalle saapui myös vanhoja tuttuja edellisestä elämästä. 


Katsokaa nyt tuota omahyväistä irvistystä! Toivottavasti Sophie ei lankea hänen pauloihinsa toistamiseen....(jos muistatte niin Sophie meni siinä vanhassa pelitallennuksessani tämän tyypin kanssa naimisiin ja he saivat tyttären, jonka jälkeen tyyppi vain flirttaili muille naisille, jopa Sophien omalle äidille...eli ällövaroitus tästä tyypistä...). 


Noh..varoituksista huolimatta Sophie kuitenkin erehtyi pussuttelemaan hieman miekkosen kanssa. 


Joku ei oikein tykännyt näkemästään ja selvisi, että tyypillä oli suhteita useampaankin naiseen yhtäaikaa....




Taistelun tuoksinnassa oli vaikea ottaa selvää kumpi voittaisi. 

Voittajan on helppo...öhm...irvistää :D...


En todellakaan tiedä, että mitä tässä kuvassa tapahtuu mutta loppuilta bileissä oli hauskaa ja simit tekivät mm. runsaasti tynnyriseisontoja ja olivat "mehuissa". 


Ja sitten olikin aika lähteä lomalle. 


Home Sweet Home...kotona kaikki oli kuten ennenkin. Cucumber oli pitänyt heposista hyvää huolta. 


Sophie pääsi aloittamaan lomansa lempipuuhallaan eli varsan ruokinnalla. 

------------------------------------------

Että tämmöistä tälläkertaa. Ensi jakossa keskitytäänkin sitten Sophien lomailuun :)....vieläkös porukka pelailee muuten sims kolmosta, jättäkäähän kommenttia alle. 





4 kommenttia:

  1. Ajattelin aloittaa Sims blogin, jossa olisi kuvia pelailuistani. Onko sinulla mitään vinkkejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vinkki tulee kyllä nyt hieman myöhässä..vastaanpa kuitenkin :)...sims blogia on siinämielessä mukavaa pitää kun voi oikeastaan kirjoittaa ja tehdä mistä vain tykkää. Helpompaa kuin tarinoiden ja videoitten tekeminen. Bloggeria suosittelen pohjaksi, koska sen valmiitakin pohjia on pienen harjoittelun jälkeen helppo muokata mieleisekseen ja persoonalliseksi.

      Poista
  2. Ehdottomasti lisää tää oli iha huippu! Ja ite sain tänää sims 4 mutta ehdin vain tehdä tyypin😊 oikein mahtavalta vaikuttaa! Kolmosta vielä pelailen ja se on kyllä hyvä😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmonen on kieltämättä hyvä peli edelleen vaikka nelostakin on tullu paljon viiemaikoina pelattua :)...

      Poista