Kingdom of Faith

Hei kaikki...yritänpä nyt pitkästä aikaa oikein kunnon tarinan kirjoitusta. Tämä tarina pohjautuu kaupunkien uudelleen rakentamishaasteiden pohjalle, joista olen tehnyt oman versioni. Tarinassa pelataan ns. koko maailmalla eli usealla perheellä kierrosmaisesti. Alkuun perheitä on 4, joiden välillä vuorottelen ja yksi jakso käsittelee aina siis yhtä perhettä jolla parhaillaan pelaan. Tämä on eräänlainen kiva sekoitus satumaista RKC:tä, kaupungin rakentamista ja apokalypseä....

Kingdom of Faith - PRINCESS VIOLET - Osa 1: Taistelun alku

Yksinäinen nainen katseli edessään siintäviä raunioita. Raunioissa ei näkynyt mitään elämää ja ainoan lohdullisen näyn tarjosivat läheisessä lammessa uiskentelevat valkoiset sorsat. Nainen seisoi ääneti paikoillaan...

Oli kulunut viikkoja...kuukausia...ehkä jopa vuosia siitä kun hän oli viimeksi käynyt maan yläpuolella. Hupenevat ruokavarannot pakottivat hänet viimein nousemaan pintaan suojaisasta luolaverkostosta. 

Kivuliaat muistot ryöppysivät voimakkaina Prinsessa Violetin mieleen. 

Hän muisti kuinka hänen koko perheensä oli vangittu ja viety "toiselle puolen" tai tapettu. Toisesta puolesta ei saanut koskaan puhua eikä sen nimeä saanut lausua ääneen. Pian koko kylää oli odottanut sama kohtalo...kaikki pyyhkiytyi pois. Komeista kartanoista ja linnoista oli jäljellä enää vain raunioita. 

Syyllisyys ravisteli Violetia sisältä. Miksi hän oli elossa kun kaikki muut olivat poissa? 

Violet kertasi uudestaan mielessään viimeiset hetket ennen pakoaan maan alle. 

Tovin seisoskelun jälkeen Violet puisteli synkät ajatukset mielestään. Jos hän halusi selvitä, hänen olisi löydettävä pian ruokaa ja suojaa. Lämpimän aterian ajattelu sai vienon hymyn nousemaan hänen huulilleen. 

Leveä hymy valaisi hänen kasvonsa kun hän muisteli aikaa ennen tuhoa. Hän oli ollut tyttö vailla huoli ja murheita, joka asui kauniissa vaaleanpunaisessa linnassa jonka ympärillä kasvoi upea ruusupuutarha. Ei siis ihme, että hänen kuninkaallisia vanhempiaan oli kutsuttu ruusujen kuninkaiksi ja kuningattariksi. 

Karu totuus ravisteli hänet kuitenkin pian takaisin todellisuuteen. Linna ja ruusut oli hävitetty täysin. Tilalla oli enää vain suuri tyhjä aukea. Violet aloitti päämärättömän vaeltelun tontilla. 

Jonkin aikaa kuljeskeltuaan hän törmäsin johonkin. Esine oli kaunis vaaleanpunainen vanha arkku. Violet tunsi sydämensä rytmin kohoavan jännityksestä kun palaset hänen muistissaan loksahtelivat kohdalleen. Avain taskussa täytyi käydä juuri tähän arkkuun ja niinhän se kävikin. Violet avasi arkun ja luki sen sisältämän viestin:

" Tämä kirje on kirjoitettu äärimmäistä katastrofia varten. Jos luet tätä olet todennäköisesti ainoa selviytyjä ja tehtävänäsi on perustaa uusi kuningaskunta ja valon maailma. Kaikki mitä tarvitset alkuunpääsemiseksi on kätketty tähän arkkuun. Saat 50 000 simeleonin arvosta rakennusmateriaalia uuden linnan rakentamista varten. Sitten kun olet saanut linnan rakennettua sinun tulee varmistaa valon maailman jatkuminen etsimällä itsellesi sopiva kumppani. Perustakaa perhe ja turvatkaa suvun jatkuminen. Olet Ruusujen Prinsessa ja kohtalonasi on tulla valon maailman Kuningattareksi. Elät sopusoinnussa luonnon kauneuden kanssa ".

Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen linna valmistui viimein. Linna oli näyttävä ulospäin, mutta sen sisällä oli vain kaikki välttämättömin selvitytymiseen. Pohjakerroksessa sijaitsi kylpyhuone ja pieni keittiö. Linnan toista kerrosta koristi upea ulkoterassi, josta pystyi katselemaan maisemia ja haukkaamaan raitista ilmaa. Ylimmässä ns. "kelluvassa" kerroksessa oli Prinsessan makuukamari ja pukeutumishuone peileineen. Pihalle Violet rakensi suojaisan puutarhan aidatulle alueelle.

Linnan julkisivu mukailee suvun mainetta Ruusujen valtiaana. Violet maalasi seinät kauniilla hempeillä vaaleanpunaisen ruusun ja valkoisen väreillä. Pihalle hän istutti vaaleanpunaisia kukkia ja seinäkiipijöitä.

Linnan rakentamisen jälkeen Violet ryhtyi töihin. Hän halusi palauttaa Ruusujen valtakunnan puutarhan takaisin entiseen kukoistukseensa. Puutarhan alku oli vaatimaton, mutta Violet uskoi löytävänsä vielä parempia siemeniä ja kukkia seuraavien viikkojen aikana.

Puutarhatöiden jälkeen Violet tunsi olonsa itsevarmemmaksi. Hän uskaltautui läheiselle kedolle ja nautti hetken aikaa ympäröivästä luonnosta. Samalla hän totesi, että hänellä olisi vielä runsaasti aikaa ennen auringonlaskua naapuruston tutkimiseen.

Prinsessan linnan muurit katosivat pian näköpiiristä Violetin kävellessä metsään johtavaa polkua pitkin...

-------------------------------------------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lopultakin pitkän kävelyn jälkeen maisemat alkoivat muuttua vehreän vihreistä karummiksi. Violet unohti hetkeksi kuka hän oli ja mitä tekemässä. Hän havahtui päiväunelmistaan tajutessaan astelevansa kovan harmahtavan mukulakivikadun päällä.

Hän pysähtyi suuren mustan rautaportin eteen. Aurinko alkoi laskea horisontin taakse...alkoi hämärtää. Violet epäröi hetken, mutta päätti sitten astua portin ali edessä häämöttävään puistoon.

Puiston keskellä oli suuri synkkä patsas ja sitä ympäröivät tummat suuret kartanomaiset rakennukset. Violet oli ymmällään. Kaiken täytyi olla tuhoutunut hävityksen aikaan. Kuinka nämä rakennukset saattoivat olla vielä pystyssä....

Violet kääntyi kannoillaan palatakseen takaisin, mutta oli liian myöhäistä. Aurinko oli ja laskeutunut ja kuu loisti kirkkaalta taivaalta. Violet ei enää erottanut tuloreittiään pimeydessä.

Pian sakea usva ympäröi naisen. Hän tunsi kylmän pienen tuulenvireen käyvän lävitseen ja oudon makean myskisen tuoksun.

Violet säpsähti ja lamaantui. Hänen kasvojensa eteen ilmestyi mies kuin tyhjästä. He tuijottivat toisiaan silmiin sanaakaan sanomatta.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen mies puhui. Violet yritti liikkua, mutta hänen raajansa tuntuivat lukittuneen ruohikkoon. Hän saattoi vain edelleen katsella miestä ja kätkeä pelkonsa parhaansa mukaan. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään miehen kaltaista elämässään.

- Haistoin ruusujen tuoksun. Ja siinä olet sinä. Kuka olet neito?
- O-olen vain Violet...tuolta jostain kaukaa.
- Vai, että oiken vain Violet...näytät eksyneeltä. Ihmiset eivät yleensä tule tänne...ainakaan vapaaehtoisesti.

Miehen ääni sai Violetissa samaan aikaan kylmiä väreitä ja utelaisuutta. Karusta ulkonäöstään huolimatta mies puhua hänelle jotenkin hyvin hiljaisella ja rauhoittavalla äänellä...aivan kuin hän olisi jonkin lumouksen vallassa.

Miehen rahoittavan äänen rohkaisemana Violet jatkoi keskustelua.

- Minä vain kävelin tänne...en tiedä miten päädyin tänne.
- Niin minä vähän arvelinkin. Tämä ei ole ihmisten paikka neito hyvä.
- Oma maailmani on tuhoutunut....lähdin etsimään jotakin. En oikein itsekkään tiedä mitä...ehkä muita ihmisiä.
- Ymmärrän....

Mies piti edelleen intensiivisen katseen Violetissa. Nainen hengähti hieman ja katsoi hetken aikaa metsikköön huokaisten syvään. Mies käänsi samalla hetkellä katseensa pois seuraten naista sivusilmällään.

Violet tunsi murtuvansa kyyneliin. Sinun täytyy auttaa minua! Hän puuskahti epätoivoisesti hiljaa mielessään.

Samalla hetkellä mies tarttui Violetia rauhoittavista käsistä. Aivan kuin tämä olisi lukenut hänen ajatuksensa.

- Tule, johdatan sinut takaisin toiselle puolen vievälle kujalle.
- Toiselle puolen?
- Nyt ei ole aikaa selittää...olet ollut täällä jo liian kauan. Toiset voivat aistia sinut.
- Toiset?
- Seuraa minua...kaunotar.

- Olemme perillä...tästä pääset takaisin toiselle puolen. Seuraa vain kivipolkua loppuun asti. Tulikärpäset näyttävät sinulle oikean tien.

Violet epäröi hetken ennen kuin otti ensimmäiset askeleet. Hän tunsi miehen hymyilevän takanaan salaperäisesti. Hän tunsi vaaran tunteen sekoittuvan ilkikurisesti johonkin muuhun mitä hän ei ollut koskaan tuntenut aikaisemmin. Jokin hänessä oli haluton lähtemään...miksi mies veti häntä niin kovasti puoleensa vaikka hän oli niin outo? Violet pinnisteli kaikki tahdonvoimansa ja lähti kävelemään tulikärpästen suuntaan.

Muutaman metrin käveltyään Violet katsathti taakseen. Mies oli kadonnut ja jäljellä oli enää vain pimeys ja tulikärpäset. Hän kiirehti askeliaan....

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pitkän kävelymatkan jälkeen Violet näki vihdoin edessään tutut linnan portit. Väsyneenä hän huokaisi helpotuksesta ja astui ovesta sisään.

Nainen kapusi Ruusujen linnan pitkät portaat ylös ja rojahti väsyneenä sängylleen. Tänä yönä saan tuskin unta, mutta olen sentään kotona hän ajatteli istuessaan sängyllään. Hän hengitti syvään ja tunsi sydämenssä pamppailevan levottomana rinassaan...sitten hän käpertyi peiton alle...

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

1. osa loppu...


Että sellaista tarinan poikasta...mitäs piditte, komenttia kehiin kiitos :)! Risuja ja ruusuja....